Vapaa kontrolliyhteiskunta

Vapaus on kykyä tehdä mitä haluaa, välittämättä muista. Jokainen ihminen tahtoo jo lapsena tehdä asiat haluamallaan tavalla, vapauden tavoittelu tuntuu olevan siis eräs ihmisen perusvieteistä. Elämme kuitenkin yhteiskunnassa joka toimii vain jos ihmiset ottavat toisensa huomioon, minkä takia sopeudumme osittaiseen vapaudenmenetykseen toiminnassamme. Mukaudumme lakeihin ja normeihin, ja vastineeksi saamme yhteisöllisyyden turvaa.

Ikävä kyllä olemme tässä tilanteessa tiellä, jonka toisessa päässä on vapaus, ja toisessa yhteisön tuoma turvallisuus. Jos lähestymme vapautta, on turvallisuus yhä kauempana, ja päinvastoin. Tahdomme molempia, mutta koska kyseessä ovat kaksi toisilleen täysin vastakkaista asiaa, on meidän pakko yrittää löytää tilanne jossa turvallisuus ja vapaus ovat mahdollisimman hyvässä tasapainossa. Monet ovat sitä mieltä että kyseinen ideaalinen tilanne löytyy filosofisesta lausahduksesta "tee mitä tahdot, kunhan se ei vahingoita muita.", mikä on mielestäni erittäin hyvä ohjenuora lainsäädännölle. Ihmisten vapauden rajoittaminen kohdistuu tällöin vain tärkeisiin asioihin, kuten fyysiseen koskemattomuuteen, eikä valtio pyri määräämään pienen ihmisen elämää tarpeettomasti.

Miksi valtiot kuitenkin harrastavat tällaista hallintaa? Lakimme kieltää muunmuassa prostituution, kannabiksen, eutanasian ja kohta varmaan tupakoinninkin. Kysymys onkin että miksi ja millä oikeutuksella? Valtiokoneiston äidillinen syleily on turvallisuudentunnetta lisäävää, mutta liian tiukka syleily voi hyvinkin johtaa vauvan tai kansalaisen tukehtumiseen henkisellä tai fyysisellä tasolla. Jos emme saa toteuttaa itseämme, tukehdumme hiljalleen henkisesti.

"Mitä kaikki valtaa ja rahaa omaavat henkilöt tahtovat? Lisää valtaa ja rahaa.", totesi joku henkilö joskus jossain elokuvassa. Lausahdus jäi mieleeni, sillä se kiteytti mainiosti vallan ja rahan korruptoivan vaikutuksen. Rajoittamattomassa tilassa byrokratia ja kansalaisten mikromanagerointi kasvaa äärettömästi, kunnes jokin asettuu estämään sen kasvun. Tämä on kansalaisen ensisijainen tehtävä -- pitää huoli siitä, että valtio muistaa syyn olemassaololleen: palvella ja tukea pientä ihmistä jokapäiväisessä elämässään. Valtion tehtävä EI ole sanoa kansalaiselle, että tämä ei voi toimia prostitoituna, polttaa kannabista tai tupakkaa, eikä saada armokuolemaa. Valtion tehtävä ei ole valvoa kansalaistensa tekemisiä, ajatuksia tai puheita, elleivät ne aiheuta merkittävää fyysistä uhkaa toiselle ihmiselle.
Jos joku tahtoo saada hieman ennenaikaisemman lopun, niin millä oikeutuksella valtio voi tämän kieltää? Se ei satuta ketään vastentahtoista, vaan se on ihmisen oma päätös. Oma päätös on myös itsensä pumppaaminen täyteen nikotiinia. Se on kaukana fiksusta toiminnasta, mutta onko minun tai muun sivullisen mielipiteellä niin suuri merkitys että voimme oikeuttaa jonkun pakottamisen tupakoinnin lopettamiseen? Vielä tärkeämpi kysymys on että mihin tällainen toiminta johtaa pidemmällä aikavälillä, kun perusteettomia rajoituksia kansalaisten toimiin vedetään hatusta yhä enemmissä määrin ja valtakoneisto senkuin jatkaa paisumistaan. Vastaus on helppo: pahoinvointiyhteiskuntaan, jossa jokainen ihminen työnnetään syntymästään lähtien tiettyyn muottiin ja pois pääsee vasta kun lääkäri kirjaa kuolinajan potilasraporttiin.

Miten voimme muokata yhteiskuntaamme parempaan suuntaan? Ensimmäinen askel on ihmisten tutustuttaminen eettisiin pohdintoihin yhteiskunnastamme ja sen tahdotusta suunnasta. Keskustelukulttuurimme poliittisessa viitekehyksessä on hyvin alkukantainen, ja sen kehittäminen sekä popularisointi on hyvin tärkeää. Toinen askel on luoda ihmisille konkreettiset keinot vaikuttaa yhteiskuntaansa suoraan. Yksi tällainen keino on suoran demokratian ja kansanäänestyksien lisääminen, mitä esimerkiksi Muutos 2011 -puolue ajaa Suomeen. Kolmas askel on laajan ja aktiivisen kansalaiskeskustelun aikaansaanti ajankohtaisaiheista, mikä huipentuu sitovaan kansanäänestykseen laista ja sen sisällöstä.