Uskonvapaus kuuluu ihmisoikeuksiin - vai?

Mediassa ollaan taas kovasti toitotettu että kuinka monta ihmistä on eronnut kirkosta YLEn Kakkoselta tulleen Homoillan myötä. Eronneiden lukumäärä lienee noin parissa kymmenessä tuhannessa, mikä onkin hyvin merkittävä määrä kun se on tapahtunut noin viikossa.

Itse olen änkyräateisti, enkä pidä kirkosta monestakaan syystä. Mielestäni jokainen kirkosta eronnut on yksinkertaisesti pelkkää plussaa. Uskon myös vakaasti perustavienlaatuisten ihmisoikeuksien toteutumiseen, seksuaalisuudesta, poliittisesta suuntautumisesta tai rodusta huolimatta. Kuitenkin ihmettelen tätä noussutta kohua sekä median mässäilyä kovasti.

Ensinnäkin tulee mieleen, että miksi homo tahtoisi naida toisen homon kristillisissä kirkkomenoissa, vaikka on täysin selvää että raamattu, "jumalan sana", ei tunnusta homoavioliittoja ja on muutenkin aika homovastainen (esim. Sodom & Gomorrah). Jos liitto on täysin uskonnon vastainen, mikä funktio sillä on? Joku tietysti voisi sanoa ettei raamatulla ole niin väliä. Jos kuitenkin raamatun sanomaa ei pidetä kirkossa keskeisenä, koko kristinuskolta tippuu pohja ja kristinuskosta tulee vain merkityksetön riittien sarja, avioliitto- ja hautajaistehdas.

Suomen laki määrää, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia ikään, seksuaalisuuteen, sukupuoleen, rotuun, uskontoon jne katsomatta. Tätä pohdittaessa peli näyttäisi olevan aika selvä; laki velvoittaa kirkot vihkimään homoparit. Kuitenkin Suomen lakiin on kirjattu myös uskonvapaus, eli vapaus harjoittaa uskontoaan toisten siihen puuttumatta. Näin siis kukaan ei voisi pakottaa kristillistä kirkkoa vihkimään homopareja, mikä on vastoin kirkon oppeja ja siellä vallitsevaa mielipidettä. Vai voisiko? Ei olisi ensimmäinen kerta kun perustuslakeja rikotaan, ei todellakaan, jatkuvasti tulee lakejakin jotka ovat perustuslain vastaisia. Nähtäväksi jää. Kirkon pakottamisella homoliittojen vihkijäksi olisi hyvin kauaskantoisia seurauksia myös muissa Suomen uskonnollisissa yhteisöissä.

Mikäli seksuaalisesti poikkeavat on ihmisoikeuksien mukaisesti vihittävä kirkossa välittämättä kirkon itsensä mielipiteestä, niin miksei sama tilanne pätisi lampaan kanssa naimisiin tahtovan zoofiilin kanssa? Paljon puhutut tunteet ovat näillä aivan yhtä voimakkaat kuin toisenlaisillakin pareilla. Entäs jos pedofiili tahtoisi naimisiin lapsen kanssa? Entäs jos joku tahtoisi naida kuolleen ihmisen, joka testamentissaan tällaiseen liittoon antoi suostumuksensa? On asiallista kysyä että mihin vedetään raja. Mutta sekin on vain veteen piirretty viiva -- mitään yksiselitteistä rajaa ei tähänastisissa homoliittomyönteisissä argumenteissa ole ollut nähtävissä.

Mediassa ollaan kovasti pyritty luomaan sellainen kuva, että kirkon kielteinen kanta homoparien vihkimiseen olisi kirkolle erittäin vahingollinen. Se onkin maksanut kirkolle jo vähintään parin kymmenen tuhannen eroanomuksen verran. Kuitenkaan alkuperäinen väite ei voisi olla kauempana todellisuudesta: jos kirkko olisi valinnut myönteisen kannan, olisi jäsenkato ollut varmasti moninkertaisesti suurempi. Ei voi myöskään tietää että kuinka moni liittyy kirkkoon tästä kannasta johtuen -- varmasti monet, jotka ovat kyllästyneet kirkon äärisuvaitsevaiseen ilmapiiriin, missä oma pyhä kirja jää suvaitsevaisten sädekehän varjoon painoarvossaan.

Kirkko joutui tilanteeseen, missä oli vain kaksi huonoa vaihtoehtoa -- kumpi tahansa vaihtoehto, niin osa porukasta lähtee. Kirkko valitsi selkeästi itselleen vähemmän haitallisen vaihtoehdon. Itselleen eniten haitallisen vaihtoehdon valitsivat homoparit ja näiden kannattajat: erotessaan kirkosta ei sen sisäisiin asioihin voi enää vaikuttaa. Katkeruudessaan ja näyttämisen halussaan nämä heittivät viimeisetkin vaikutusmahdollisuutensa siihen pahamaineiseen Kankkulan kaivoon.