Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Emilia Kukkala tarkoittaa tietysti miehille pakollista osallistumista palkattomaan hoivatyöhön ja naisille "mahdollisuutta" osallistua siihen, aivan samoin kuin asepalveluksenkin kohdalla. Ja samoinhan naiset hakivat suurella metelillä ja entisen kansanedustaja Johanna Suurpään johdolla "oikeutta" siviilipalvelukseen. Ylimielinen piruilu kostautui kuitenkin vihreiden vaalituloksessa, minkä jälkeen aikaisemmin enemmistönsä turvin kaiken mahdollisen vallan vieneet naiset siirrettiin puolueen...
Jukka Kaulanen, 14.5.2012 klo 12.03 kirjoitukseen Onko hoivaintti kuningasidea?
Feminismi on ajatus, että tasa-arvo saavutetaan keskittymällä vain yhden sukupuolen hyvinvointiin ja potkitaan toista sukupuolta päähän niin paljon kuin pystyy ja ehtii.
Henri Kangas, 13.5.2012 klo 13.08 kirjoitukseen Neljännen aallon feminismi
" joka uhriutuu sillä perusteella ettei saanut tarpeeksi hyvännäköisiltä naisilta seksiä.." Tää on juuri hauskaa näissä naisissa, ne vetää aina ton seksikortin esiin kun muuta eivät keksi. Jos naisia siis yksikään mies arvostelee mistään, sellainen mies on varmasti naisten mielestä onneton reppana, joka ei ole saanut naisilta seksiä. Great. No, tämä naisten reagoiminen tällä vakioselityksellä todentaa vaan sen tosiasian, että kun miehille ei pärjää yläpäällä, niin otetaan sitten se alapää...
Seppo Hildén, 13.5.2012 klo 12.01 kirjoitukseen Neljännen aallon feminismi
"katsoo oman menestyksen puuttensa johtuvan femakkojen salaliitosta" Mistä tuo feministien salaliitto aina putkahtelee? Feministithän käyttävät avoimesti valtaa valtiofeminismin muodossa. Ei siinä mitään salaista ole.
Henry Laasanen, 13.5.2012 klo 11.56 kirjoitukseen Neljännen aallon feminismi
Olipas ylimielinen ja tyhmä kirjoitus.
Harri Lahtinen, 12.5.2012 klo 14.52 kirjoitukseen Oikeistovaikuttajien huuhaa-guru
Olipas ylimielinen ja tyhmä kommentti.
Panu Raatikainen, 12.5.2012 klo 15.44 kirjoitukseen Oikeistovaikuttajien huuhaa-guru
sinä, minä,sinä,minä,sinä...........
Harri Lahtinen, 12.5.2012 klo 15.53 kirjoitukseen Oikeistovaikuttajien huuhaa-guru
"Politiikasta tulee rikollista varmaan vasta sitten, kun persut ovat hallituksessa." Näin arvioi vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson Ylen Ajantasa-ohjelmassa 30.4. Onko Saramo ja Arhinmäki asiasta samaa mieltä? Onko tämä vasemmistolaista ääripuhetta/vihapuhetta? Onko Arhinmäki tuominnut puheen? Jos ei, niin miksi ei?
Reijo Tossavainen, 10.5.2012 klo 20.12 kirjoitukseen Ääri
Eli alleviivasit ensimmäistä kommenttiani. Kyllä, kaikkea pitää yrittää tehdä - Yleisradiota myöden - että syntipukiksi tähän suomalaisten kuppaamiseen saadaan ne, jotka ovat vastustaneet tätä kansalaistemme taskujen tyhjentämisestä.
Henri Myllyniemi, 10.5.2012 klo 19.41 kirjoitukseen Ääri
Paniikki tappioista kun kasvaa niin leimakirvestä on hyvä heiluttaa joka suuntaan. Silloin voi huomio kiinnittyä muuhun kuin omaan taitamattomuuteen. Minustakin on ikävää, että Syriza mielletään ääripuolueeksi, tai radikaaliksi. Tai että Perussuomalaiset rinnastetaan joihinkin melko selkeisiin uusnatsipuolueisiin.
Henri Myllyniemi, 10.5.2012 klo 18.43 kirjoitukseen Ääri
Eikös Kreikan vasemmisto aja 100 % sijoittajavastuuta?
Torbjörn Liimatainen, 10.5.2012 klo 18.23 kirjoitukseen Ääri
Mitä mieltä ystäväsi Kreikassa ja Ranskassa on siitä, että puolueesi Suomessa ajaa hallituksessa Kokoomuksen rinnalla pankkien tukipaketteja ja voimakasta leikkauspolitiikkaa ongelmissa oleville maille?
Torbjörn Liimatainen, 10.5.2012 klo 18.04 kirjoitukseen Ääri
Stubb nimitti Kreikan vaalivoittajia "perussuomalaisiksi". Kreikan "äärivasemmiston" linja on tosiaankin aika perussuomalinen ainakin EU linjausten osalta. Herääkin kysymys että mitä Vasemmistoliitto oikein tekee Suomen hallituksessa? Tehän ajatte ihan vastakkaiseen suuntaan "veljespuolueidenne" kanssa talousasioissa!
Vesa Suonmaa, 10.5.2012 klo 17.56 kirjoitukseen Ääri
Katsoin 'Värivalokeilan' ja pahalta tuntui. YLE taitaa aliarvioida kansalaisten älykkyyden pahemman kerran tällaista propagandaa levittäessään. Aivan liian ilmeistä oli ottaa ohjelmaan "asiantuntijaksi" islamofiliaan taipuvainen monikulttuurifani. Ohjelmassa annettiin ymmärtää Jalosen värittyneiden mielipiteiden olevan absoluuttinen fakta. Onneksi kansa jo tietää, mitä tarkoittaa tämä "absoluuttinen fakta" - silloin kun sitä puhuu vallankäyttäjä, tai hänen puhetorvensa. Joka tapauksessa taisi...
Harri Lehtonen, 12.5.2012 klo 12.54 kirjoitukseen Valokeilan todisteet
Kyösti Tarvainen HS-Vieraskynässä 20.7. 2010: "Kantasuomalaisista voi tulla vähemmistö": http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Kantasuomalaisista+voi+tulla+v%C... Kumma juttu, että Jussin mukaan Suomi ei voi islamisoitua, vaikka esimerkiksi USA:ssa valkoiset ovat jo vähemmistö? Ei kai se kristinusko nyt niin suuri betonimöykky ole, etteikö joku toinen uskonto voisi kasvaa sitä suuremmaksi -- samalla tavalla kuin kansa voi vaihtua toiseksi. Intiaanitkin uskoineen jäivät muutamassa vuodessa...
kati sinenmaa, 12.5.2012 klo 11.29 kirjoitukseen Valokeilan todisteet
Olkiukko tuokin. Ei soini henkilökohtaisesti hyväksy aborttiakaan, mutta silti hyväksyy sellaiset mielipiteet puolueessa ja sen linjassa. Ikävää että sosiaalidemokraateissa ja vasemmistossa näyttää olevan sellaisia joiden asenne on että muita kuin puoluejohdon mielipiteitä ei hyväksytä. Tai ainakin siihen tuo kannanottosi viittaa. Ei tunnu kovin demokraattiselta ajattelulta.
Jari Eteläsaari, 12.5.2012 klo 10.16 kirjoitukseen Valokeilan todisteet
Siis: Eurooppaan eikä Suomeen ei tule muslimienemmistöä. Mitä sitten? Tämä vähemmistöjen rantautuminen (useimmiten islamilaisesta kulttuurista tulleita) tänne Suomeenkin aiheuttaa mm. jo tällaista: "Olin lapsieni kevätjuhlissa ja hämmästelin miksi Suvivirsi oli lyhennetty yhteen säkeistöön... Syy miksei sitä laulettu oli, että siellä oli muihin uskontokuntiin kuuluvia ihmisiä." http://samihaukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/105603-miksi-meilt%C3%A4-riis... "2000-luvulla poliisin tietoon tulleista...
Jukka Korhonen, 12.5.2012 klo 10.04 kirjoitukseen Valokeilan todisteet
Mattia kun vähän raaputtaa niin sinisilmäinen laumasieluhan sieltä kurkistaa. Tottahan toki kaikki Euroopan gettomellakat ovat valkoisen miehen syytä, itseasiassa eihän muuten voisi ollakaaan, koska jos valkoinen tekee niin tai näin niin aina väärinpäin. Ainakin jos uskomme kaikenmaailman matteja, jusseja ja muita joukonjatkona kulkevia. Ja niitähän uskoo, liian moni tässä maailmassa kaikissa parhaimmissa. Voltairea taas tarvittaisiin kirjoittamaan uusi sinisilmä Gandide seikkailemassa...
Veikko Penttinen, 12.5.2012 klo 11.07 kirjoitukseen Valokeilan todisteet
Kahden poliisia pakenevan nuoren kuolema oli vain ruutitynnyrin räjäyttänyt kipinä. Juu, olivat ihan viattomia lapsia. kaahasivat tippaakaan muista välittämättä ja onnistuivat itse tapattamaan itsensä. Sitten lähiön kiihkoilijat käänsivat asian päinvastoin poliisien syyksi kun nämä lähtivät ajamaan takaa noita rikollisia. Ja saivat syyn mellakointiin. Lähiöidenkin ongelmat ovat ranskan vasemmiston aikaansaamia, näiden liian vapaamielisen maahanmuuttopolitiikan aikaansaannoksia, joissa ei ole...
Jari Eteläsaari, 12.5.2012 klo 10.54 kirjoitukseen Valokeilan todisteet
Missä mielessä "Eurabiasta" puhuminen on väärin? Eli jos sillä ei tarkoiteta mitään totaalisen islamilaista Eurooppaa, vaan Eurooppa jossa islamilla on paikoittain merkittävä asema. Britanniassa muslimiväestö kasvoi kymmenkertaista vauhtia verrattuna muihin vuosien 2001 ja 2009 välillä. Väestötilastollisia tosiasioita pitäisi saada käsitellä. Mutta myös mainitsemasi muslimien syntyvyyden laskeminen länsimaissa on totta. Jos termi "Eurabia" on liian lennokkaita mielikuvia tai yleistyksiä...
Santeri Halmetoja, 12.5.2012 klo 10.35 kirjoitukseen Valokeilan todisteet
Pyry Aho
Vantaa
Sitoutumaton
Opiskelija ja vastarannankiiski.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?